Nouse uudelle tasolle esiintyjänä
Kehitä esiintymistaitojasi kokeneen kouluttajan avulla!
Mediassa nähty
Haluatko kehittää vuorovaikutustaitosi huipputasolle
ja vakuuttaa bisnestapaamisissa?
Tarjolla esiintymistaitojen koulutuksia ja puhumisen sekä äänenkäytön valmennuksia.
Kommunikaation kehittämistä johtajille, myyntitiimeille ja asiakastyötä tekeville ratkaisukeskeisillä toimintavoilla.
Voimavarakeskeistä kouluttamista - tule
viihtymään koulutukseen!
Mika Tepsa
Esiintymiskouluttaja | Puheäänen valmentaja | Valtuutettu CVT-laulunopettaja
Olen Mika Tepsa, viisikymppinen esiintymiskouluttaja, jolla on kokemusta esiintymisestä 30 vuoden ajalta sekä laulajana että show-taiteilijana. Myöhemmin olen kouluttautunut mm. ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Koska alter egoni on drag-persoona Pola Ivanka, olen onnistunut tämän kautta kääntämään voitoksi monenlaiset vaikeat suvaitsemattomat kohtaamiset sekä rakentamaan luottamusta tilanteissa, jossa kaikkien osapuolien hyväksynnällä on ollut tärkeä merkitys kommunikaation syntymiselle. Kaikki tämä on tuonut työkaluja pakkiini hankaliinkin vuorovaikutustilanteisiin.
Lisäksi ääni on intohimoni - sekä puhuttuna että laulettuna. Olen sertifioitu CVT-laulunopettaja sekä puheäänen asiantuntija.
Olen kouluttanut läsnäoloon ja esiintymisen taitoihin kansainvälisten yritysten myyjiä sekä kotimaisia yrittäjiä ja erilaisia henkilöstöjä sekä tiimejä.
Vahvuuteni ovat oman ilmaisun vahvistamisessa ja sen tukemisessa. Sovellan ratkaisukeskeistä tapaa kouluttaessa keskittyen olemassa oleviin voimavaroihin. Olipa kyseessä henkilökohtainen valmennus tai koulutusryhmä, pyrin rakentamaan ympäristön, jossa diversiteetti on huomioitu ja kaikilla on lupa viihtyä.
Asiakaspalautteet
"Mika on helposti lähestyttävä, rento ja verraton valmentaja. Puheäänen valmennus oli tehokasta ja ammattimaista, maustettuna ripauksilla hauskuutta ja runsasta kehumista: “Super hyvä!” Ja nyt kyllä ääntä riittää monipäiväisiin seminaareihinkin!"
Veera Koski
Hypnoterapeutti
”Mikan esiintymistaidonkursseilla on tuettu osallistujien vuorovaikutustaitoja - sosiaalisia kohtaamisia ja rohkeutta kohdata muita. Osallistujien palaute vahvisti esiintymis- ja äänenkäytönkoulutuksen tarpeen toipujille. Palautteissa kuului kursseilta saatu henkilökohtainen tuki omaan elämäntilanteeseen sekä hyöty harjoituksista, joita voidaan viedä mukaan myös muuhun ryhmätoimintaan.”
Nina Tuittu
Mielenterveyden keskusliiton kulttuurituottaja
“Mika oli loistava kouluttaja! Parasta koulutuksessa oli positiivinen henki. Koulutus tapahtui kannustavasti ja hyvät puolet esiin nosten, joita erityisesti korostettiin. Todella hyödyllinen ja mukavan henkinen koulutus, joka olisi saanut jatkua pidempäänkin!”
Bayer Oy, 2021
Laulutunnit
Laulutunnit tarjoavat mahdollisuuden tekniikkasi kehittämiseen, ilmaisuvoimaiseen tulkintaan tai vaikka performanssisi harjoitteluun. Voit tulla myös laulamaan rentoutuaksesi tai kehittääksesi juuri niitä äänenkäytön taitoja, joita sinä haluat. Laulutunneilla saat laulaa juuri sitä, mitä itse haluat laulaa!
Tarjolla on myös workshoppeja laulamiseen.
Nyt on oikea hetki!
Halusitpa kehittää äänenkäyttöäsi tai esiintymistäsi menestyäksesi paremmin asiakkaidesi kanssa, työelämän haasteissa tai vain omaksi iloksesi, ota yhteyttä!
Keskustellaan ja toteutetaan juuri Sinun tarpeitasi vastaava kokonaisuus.